Enkelin siivet

Oli kylmä joulu ilta. Lunta satoi ulkona ja takan tuli lämmitti mukavasti huonetta. Olin tuolloin kahdeksan vuotta ja pirteä pikku tyttö. Olimme silloin Lapissa mummuni luona. Tanssahtelin ympäri olohuonetta musiikin tahtiin ja lauloin joulu lauluja. Odottelin pukkia malttamattomasti. Kysyin melkein joka toinen minuutti mummulta tai äidiltäni koska pukki tulee. Viimein oveen koputettiin ja juoksin avaamaan oven. Siellä pukki seisoi ison kassin kanssa täynnä lahjoja ja yllätyksiä. Vein pukin olohuoneeseen ja näytin missä hän istui. Lahjojen avaaminen alkoi. Sain pari nukkea ja vaatteita sekä uudet kengät mitä olin kinunnutäidiltä jo kauan. Olin todella iloinen ja riemuissani. Energiaa minulla riitti valtavasti. Kun oli pukin aika lähteä ja ruokailu oli alkamaisillaan äidin puhelin soi. Hän käveli keittiöön ja huusi. En tiedä kenen kanssa äiti puhui. Kun puhelu loppui äiti tuli olohuoneeseen raivoissaan ja huolestuneen näköisenä. Hän sanoi että meidän pitäisi lähetä. Mummu yritti puhua äidin kanssa, mutta ei äiti tietenkään kuunnellut.
- Mikä on hätänä? Mummu kysyi hiljaisella äänellä, etten melkein kuullut mitään.
- Ei mikään, meidän pitää vain lähteä. Tuli ongelmia töissä. Äiti vastasi nopeasti. Töitä Jouluaattona? Tiesin sen olevan tekosyy.
- Aleksandra laita nopeasti vaatteet päälle ja lähdetään. Äiti sanoi ärtyneenä. Olin hetken paikallani, mutta minun oli pakko toteltava häntä. Mummu yritti vielä kerran puhua äidin kanssa, mutta ei hän kuunnellut. Hyvästelin mummun ja me lähdimme.

Kello oli paljon ja meidän piti ajaa takaisin kotiin Ouluun. Lunta pyrytti paljon ja oli huono ajokeli. Lumipyryn alta ei oikein nähnyt mitään. Olin nukahtanut takapenkille kunnes tunsin jonkun istuvan vieressäni. Avasin silmäni ja näin valkoisen hahmon kenellä oli siivet. Hän katsoi minua ja hymyili. Yhtäkkiä tuo valkoinen hahmo kietoi siipensä ympärilleni. Kuulin torven tööttäyksen ja me törmäsimme johonkin. En tiedä yhtään mitä oli tapahtunut. Kun heräsin kuulin sireenien ääniä. Katsoin ympärilleni. Oli ihan hiljaista.
- Äiti mitä tapahtui? Kysyin. Ei mitään vastausta.
- Äiti miksi et vastaa minulle, missä me olemme? Ei vieläkään vastausta. Sireenit pysähtyivät ja tuntematon mies tuli avaamaan oven. Hän otti minut syliin ja kantoi pois autosta. Rimpuilin ja huusin äitiä. Silloin minä näin hänet. Äitini istui auton etupenkillä hiljaa, silmät suljettuina. No luulin että hän nukkui. Mutta vähän ajan päästä tajusin, että hän oli kuollut. Päässäni vain pyöri ajatussiitä että minulla ei ollut enää äitiä kuka hoivaisi minua, kertoisi minulle iltasadun, hakisi minut koulusta ja halaisi ja suukottaisi minua. Olimme törmänneet rekkaan. En tiedä miten.

 Siitä päivästä on kulunut nyt seitsemän vuotta ja olen viisitoista. Asun mummuni luona lapissa. Mietin vieläkin, että kuka se valkoinen hahmo oli?Eräänä päivänä sanoin mummulle siitä. Hän pyysi minut istumaan ja katsoi minua vakavalla katseella.
- Se oli siskosi. Hän tuli suojelemaan sinua. Mummu sanoi. Olin hiljaa en tiedä mitä sanoa. Oliko minulla sisko! Sinä päivänä, sain kuulla siskostani ja mitä hänelle oli tapahtunut. Siskoni oli minua kahdeksan vuotta vanhempi ja hän kuoli onnettomuudessa niin kuin äitini. Olin aika nuori kun tajusin mitä kuolema tarkoitti. Kuolema on raskas, haavoittava ja tuskallinen asia. Etenkin jos menettää perheen jäsenen, niin kuin minä äitini. Olen oppinut elämään tämän karun totuuden kanssa, mutta silti tiedän että äitini on aina vierelläni ja huolehtii minusta.

Mistä mä sain idean kirjottaa tän pienen tarinan? Tää alko kaksvuotta sen jälkeen kun mun isomummi kuoli. Ennen sitä mä en oikein ite ymmärtäny kuolemaa ennen isomummin kuolemista. Lähemmäisen kuolemaa ei ole helppo käsitellä ja siitä jää arvet. Ne kaks vuotta oli tosi rankkoja. Kiusaamista tapahtu ja tuli menetetyy lisää läheisiä. Olin masentunu ja rupesin vaan kirjottamaan ja siitä tää lähti. Kenenkään ei pitäis kokea läheisen kuolemaa. Vaikka kuinka yrittäis vältellä, sitä ei pysty. Ensimmäisen kerran kun kokee tämmösseen tilanteen se ei tosiaan ole helppoa. Itse en muista mun ekoja hautajaisia mitä oli mummin, koska olin 3 vuotias. Mutta sitten kun isomummi kuoli se otti tosi koville. Ehkä vähän liiankin. Koulusta ei oikeen tullu mitään ja alamäkee vaan meni. Vieläkin ahistaa se ajatus et en päässy edes isomummin hautajaisiin koska ne oli Virossa... Viimesen kerran kun mä näin isomummin se vilkutti mulle vanhainkodin ikkunasta. Ennen sitä en ollu nähny sitä melkeen vuoteen. Mutta nyt kun mä meen Viroon niin mä pääsen käymään sen haudalla ekaa kertaa. Kun ei oo oikein kerenny käymää siellä. Sillon mä saisin vähän mielenrauhaa. 

Terveiset sinne taivaaseen:

Mummi <3

Isomummi <3

Rocky <3

Hanna <3

Noora <3

Cezar <3